Valitse maa kaupallisia ja paikallisia tietoja varten

Työura

Tulemme olemaan parhaita sekä työntekijöidemme että asiakkaidemme vuoksi. Onnistuminen riippuu kuitenkin suurelta osin ammatillisten taitojemme kehittämisestä sekä kehittymisestä ihmisenä. Autamme sinua luomaan edellytykset sille, että voisimme täyttää asiakkaidemme odotukset ja haastamme sinut ylittämään myös omat odotuksesi.

 

Työpaikka ja kulttuuri

Meidän mielestämme on tärkeätä, että saat kehittyä kanssamme – sekä määrätietoisella että iloa tuottavalla tavalla. Sen saavuttamiseksi luotamme, että pyrit aina tekemään parhaasi ja toteutat työtehtäväsi perusteellisesti harkituilla ratkaisuilla. Luotamme myös siihen, että olet luova, kommunikoiva ja yhteistyökykyinen. Eikä suinkaan vähäisimpänä, osoitat ajattelevaisuutta työtovereita kohtaan ja ammatilliset tavoitteesi ovat korkealla.

Katso filmejä, jotka esittelevät Vehcon, meidän ratkaisumme ja tapoja, kuinka asiakkaat käyttävät järjestelmäämme.
Katso nykyiset tai aiemmin esiintyneet käyttöhäiriöt.